Pieni hyväätarkoittava muistutus.
Projektityöryhmämme elokuvapäällikön luokituksessa Top 20 -kamaa tarjolla.
“Elämä ilman tarinoita ei ole elämisen arvoinen”.
“Aina on oltava tarina: Elokuva ilman tarinaa on kuin talo ilman seiniä”.
“Kaikki tarinat kertovat kuolemasta”.
- Wim Wenders
"Berliinin taivaan alla" (Der Himmel über Berlin, 1987).
Tänään klo 21:55 YLE Teemalla.
Missäs muualla muka.
Männäviikolla tv:stä nähtyä: Ronin (1998), henkeäsalpaavan vauhdikas ja turhan väkivaltainen toimintaelokuva, ammuskelujen väliin sijoittuvine tyypillisine autokaahailu-takaa-ajokohtauksineen (mm. tietysti Audi S8). Seikkailu sijoittui mukaviin kaupunkikuvallisiin tiloihin ja maisemiin Nizzassa, Arlesissa ja Pariisissa.
Ohjaus John "harrastajakaahaaja" Frankenheimer. Käsikirjoitusta teki myös David "nero" Mamet. Pääosissa Robert "vanha ruutiukko" De Niro, Jean "sähköjänis" Reno, Stellan "ikuinen psyko" Skarsgård, Natascha "tietty myös ihan kiva" McElhone ja Sean "Boromir" Bean.
Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: Kolme mietelausetta roolihahmon ex-agentti Samin (De Niro) suusta.
I
"Kaikki ovat kavereita ennen eräpäivää."
II
"Kuka sinä olet?"
"Vain mies, kuten sinäkin, joka yrittää selviytyä eläkkeelle."
...ja sokerina pohjalla
III
"...sitä joko paneutuu ongelmaan, ratkaisuun tai maisemaan."
Musiikkivideo:
Smashing Pumpkins: “Tonight, Tonight”.
Ohjaus:
Jonathan Dayton ja Valerie Faris.
Pääosissa:
Jill Talley ja Tom Kenny.
Tuotantovuosi:
1996.
..."Mellon Collie and the Infinite Sadness" -albumin kansitaide johdatteli videon ohjaajien hakemaan esikuvaa työlle Georges Méliès'n vuoden 1902 elokuvasta "Matka kuuhun" (Le Voyage dans la Lune). Lopputulos ehkä muistutti 1900-luvun alkuvuosien mykkäelokuvaa, teatraalisuudessaan, liikuttavine kulisseineen ja erikoisefekteineen.
Eräät pitävät sitä edelleen yhtenä parhaimmista koskaan tehdyistä musiikkivideoista, niiden lyhyessä historiassa.
Jäytäjän kunta koillisläntisellä Vanhallamaalla on päässyt uutisiin aivan iltapäivälehtiä myöten. Kunta laskee ripeästi ja roimasti veroja nollaprosentin tuntumaan, investoiden silti jatkuvasti moniin erilaisiin hankkeisiin, muun muassa rakentamiseen.
Kysytäänpä kunnanjohtaja Kickelbergiltä, kuinka tämä kaikki on oikein ja mahdollista.
"No me olimme tuossa kesälomien jälkeen vaikeassa tilanteessa, kuinka järjestää kaikki viisisataa kunnan palvelua. Sitten pisteytimme ja priorisoimme kaiken, mikä on tärkeää, mikä ei. Esimerkiksi kouluruokailun järjestäminen ulkoistettiin kaukoitään. Olemme myös saaneet useita hyviä tarjouksia samalta suunnalta koko opetustoimen järjestämisen osalta jatkossa kokonaan projektiluonteisena. Saamamme tarjoukset ovat olleet parhaimpia mahdollisia. Niitä on useita."
Kaikki eivät kuitenkaan ole aivan samaa mieltä uudesta hyvinvoinnista, kun kysytään tavalliselta kaduntallaajalta. Mitäs mieltä olette?
"No ei se tällaisella tavallisella pienituloisella eläkeläisellä ole näkynyt tuo hyvinvointi missään. Ehkä se jollakin toisella jotenkin sitten näkyy..."
No entäs te siinä:
"No näkyyhän se. Eihän täällä ole enää koko kunnassa ollut lääkäripalveluja. Kirjastokin pantiin lopullisesti kiinni viime kuussa..."
(Kirjoittaa muistiota.)
(Kas. Erikoista. Puhelin soi.)
"Hei, no minä täällä terve."
"No terrrve."
"Hei voisiksää päivystää huomenna aamupäivällä toimistolla, kun mää tilasin meille toimistoon vessapaperia. Eihän sulla oo mitään kokouksia sillon?"
"No eihän täs nyt oo oikeen vuoteen ollu. Mihin aikaan ne tulee?"
"Joskus yhdeksän ja kahdentoista välillä."
"Joo-o. Mä voin tulla töihin niin, että oon selvästi ennen yhdeksää töissä. Ja mulla on eväät, niin mä oon kyl koko ajan paikalla..."
"No hyvä. Jos sää viitsit. Sitä vessapaperia on aika paljon. Mää tilasin sitä nimittäin yli vuodeksi. Kait sellanen määrä johonkin nurkkaan mahtuu."
"Höh, nurkkaan...? Niin kai nyt mahtuu helposti. Vaikka mihin mahtuu."
"Joomoi."
"...Joo, sel-vä. Moi.
(Sulkee luurin. Yrittää miettiä hetken tammikuuta 2010.)
(Yrittää miettiä kesää 2009. Yrittää miettiä syksyä 2010.)
(Hankalaa. Miettii vessapaperilla täytettyä toimistohuonetta.)
(Ei mieti vessapaperilla täytettyä toimistohuonetta.)
(Yrittää olla miettimättä kaiken maailman virtuooseja.)
(Jatkaa muistion kirjoittamista.)
Ai niin.
Ja kaupan päälle vielä tuhatkolmesataakaksikymmentäseitsemän kanavaa.
Niin paljon. Ja kaikki se kuukaudeksi tai vuoden loppuun.
N.L. 4.6.1966
Parahin neiti Lilly A.
Olen jo lukemattomia kertoja pyytänyt Teiltä suosionosoitusta, joka merkitsisi minulle niin paljon. Olen myös varoittanut Teitä penseydestänne. Tämä on viimeinen varoitus. Jos ette antaudu kanssani löyhään suhteeseen ennen kuluvan kuun 24. päivää, minä saastutan Teidät.
Kunnioittavasti
aina Teidän
Malcolm Hintsanen
Atomintutkija
Italo Calvino: Näkymättömät kaupungit (Le città invisibili). (1972)
Näkymättömät kaupungit on fiktiivinen kuvaus tutkimusmatkailija Marco Polon mielikuvituksellisista keskusteluista Mongolian mahtavan hallitsijan Kublai Kaanin kanssa. Polo/Calvino luonnostelee verbaalisesti viisikymmentäviisi erilaista kaupunkia. Se saattaa jollain tasolla viitata Dante Alighierin Jumalaiseen näytelmään, esikartanoineen, piireineen ja hierarkioineen.
Vaikka kerrotaan runsaan värikkäästi eri kaupunkien asukkaiden mielikuvituksellisista tavoista, arvoista ja käsityksistä, niin rajoitun esimerkkeihin kerrotusta arkkitehtuurista.
Esmeraldinassa, vesikaupungissa, on kanaalien verkosto, mutta myös katujärjestelmä, jotka keskenään risteytyvät monimutkaisesti, ollen osittain päällekkäisiä. Erotuksena maailman kanaalikaupungeista, vaikkapa Venetsiasta, Esmeraldinassa on aina mahdollista valita kulkeeko pisteestä A pisteeseen B katua vai vesireittiä pitkin. Kulkureitti ei ole koskaan suora, vaan eräänlainen murtoviiva. Se voi olla loputtoman vaihteleva, koska missä tahansa kohtaa reittiä on käytössä vaihtoehto. Suorimmat reitit ovat mahdollisten reittien haarautuvia, mutta lopulta yhteen kietotuvia nippuja. Asukkaat eivät kyllästy liikkumiseen kaupungissaan. Juuri koskaan ei tule kuljetuksi samalla tavalla. "Kaikkein säntillisin ja rauhallisin elämä Esmeraldinassa kuluu ilman toistoa."
Leonia ei materialismissaan ollut kovin hyvä esimerkki ympäristötietoisuudesta.
"Leonian kaupunki uudistaa itsensä päivittäin: joka aamu sen asukkaat heräävät puhtaiden lakanoiden välissä, peseytyvät juuri pakkauksesta otetulla saippualla, pukeutuvat upouusiin vaatteisiin, ottavat uusinta mallia olevasta jääkaapista vielä avaamattomia säilykerasioita kuunnelleen tuoreimpia höpinöitä viimeistä mallia olevasta radiosta.
Jalkakäytävillä odottavat siisteihin säkkeihin pakattuina eilispäivän Leonian jätteet kadunlakaisijan kärryjä. Ei ainoastaan tyhjäksi puserrettuja hammastahnatuubeja, palaneita lamppuja, sanomalehtiä, pakkauksia, käärepapereita vaan myös kuumavesisäiliöitä, tietosanakirjoja, pianoja, posliinikalustoja: Leonian vaurautta ei niinkään mitata esineistä, joita päivittäin valmistetaan, myydään ja ostetaan, vaan tavaroista joita päivittäin heitetään pois tekemään tilaa uusille. Ja näin tapahtuu siinä määrin, että ihmettelee onko Leonian todellinen intohimo, niin kuin asukkaat itse väittävät, nauttia uusista ja erilaisista tavaroista vai halu karkottaa, heittää pois, puhdistautua uusiutuvasta epäpuhtaudesta. Kadunlakaisijat otetaan tietenkin vastaan kuin enkelit ja heidän työtään, eilispäivän jätteiden poiskuljetusta, ympäröi äänetön kunnioitus, kuin riitti, joka herättää hartautta, tai ehkä se johtuu vain siitä että kun tavara on heitetty pois, kukaan ei enää halua ajatella sitä."
Dorothea on kaupunki jonka pystyi ilmeisen täydellisesti kuvailemaan kahdella eri tavalla. Ensimmäinen niistä perustui laskelmaan. Kun kaupungin rakenne oli tiedossa (neljä alumiinitornia, neljä nostosiltaporttia, neljä vihreää kanavaa jakaa kaupungin yhdeksään kaupunginosaan, joissa kussakin on kolmesataa taloa), sekä kun ottaa huomioon laskelmassa kaksi muuttujaa (ensimmäiseksi yhden kaupunginosan naimaikäinen tytär menee naimisiin jonkun toisen kaupunginosan nuoren miehen kanssa, ja toiseksi heidän perheensä vaihtavat kauppatavaroita, joihin kullakin on monopoli), saa tulokseksi kaiken haluamansa tiedon kaupungin menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta.
Oliko Dorothea suunniteltu ja tehty sosiologian, kaupunkimaantieteen sekä yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelun teorioiden puhtaimmilla yhtälöillä? Ainakin tapa kuvailla kaupunkia on runollinen.
"Fedoran, kivisen kaupungin keskellä on metallinen palatsi jonka jokaisessa huoneessa on lasipallo. Kun katsoo pallon sisään, näkee jokaisessa sinisen kaupungin, joka on erilaisen Fedoran malli. Sellaisia muotoja kaupunki olisi voinut saada ellei se syystä tai toisesta olisi tullut sellaiseksi kuin tänään sen näemme. Kaikkina aikoina oli joku katsellessaan Fedoraa sellaisena kuin se oli, kuvitellut kuinka siitä olisi voinut tehdä ihannekaupungin mutta kun hän rakensi kaupungin pienoismallia, Fedora ei ollut sama kuin aikaisemmin ja se mikä vielä eilen oli ollut sen mahdollinen tulevaisuus, oli nyt vain leikkikalu lasipallossa."
Ideat ja niiden esittäminen voi olla kiinni viitseliäisyydestä. Lopputuloksella ei välttämättä silti ole mitään tekemistä todellisuuksien kanssa. Varsinkin jos kyse on niinkin monitieteellisestä, poikkitaiteellisesta ja intohimoja herättävästä asiasta kuin rakentaminen. Kaupungin rakentaminen.
Zoe on kaupunki, jossa on mahdollista minkä tahansa tarpeen tai toiminnan toteutuminen, missä päin tahansa. Äärimmäistä vapautta ja rajoittamattomuuttako? Modernissa maailmassa mikään ei ole mahdotonta?
"Ihminen, joka matkustaa eikä vielä tunne tien varrella odottavaa kaupunkia, miettii millainen on hallintopalatsi, kasarmi, mylly, teatteri, basaari. Imperiumin jokaisessa kaupungissa jokainen rakennus on erilainen ja rakennusten järjestys erilainen mutta heti kun muukalainen on saapunut tuntemattomaan kaupunkiin ja silmäilee pagodien, ullakoiden ja heinälatojen metsää, - - - hän erottaa heti ruhtinaitten palatsit, suurten pappien temppelit, majatalon, vankilan, köyhälistökorttelin. Ja täten - väittää joku - todentuu olettamus että jokainen ihminen kuljettaa mielessään kaupunkia joka on tehty pelkistä erilaisuuksista, hahmotonta ja muodotonta kaupunkia, - - -"
"Zoe ei ole sellainen. Tämän kaupungin jokaisessa paikassa voisi vuoroin nukkua, valmistaa haarniskoja, ommella, kerätä kultarahoja, riisuutua, hallita, myydä, tiedustella oraakkeleilta. Mikä tahansa pyramidin muotoinen katto voisi yhtä hyvin peittää spitaalisairaalan kuin odaliskien kylpylän."
Sofronian kaupunki on muodostunut kahdesta puolikkaasta. Ensimmäisessä on valtava vuoristorata, karuselli, surmanajaja ja sirkusteltta, jonka katosta roikkuu trapetseja. Kaupungin toinen puolikas, on tehty kivestä, marmorista ja sementistä, pankit, tehtaat, palatsit, teurastamot, koulut ja muu tarpeellinen. Molemmat puolikkaat ovat tilapäisiä. Käyttöajan umpeuduttua, puolet puretaan ja siirretään johonkin toiseen samanlaiseen kaupunkiin, jossa on vapaata.
Siten joskus on edessä se päivä, jolloin työmaaporukka purkaa kiviset muurit harkko harkolta, irrottaa julkisivuista marmorikoristeet, ja kuormaavat ministeriöt, telakat, muistomerkit, sairaalat ja öljynpuhdistamot, siirtääkseen ne ohjelman mukaan toiseen kaupunkiin. Paikalle jää vain tivoli. Asukkaat alkavat laskemaan päiviä, jolloin kokonainen, ehjä elämä alkaa.
Theklan kaupungista on nähtävissä vain hyvin vähän, lauta-aitauksien, rakennustelineiden ja työmaiden suojarakennelmien takaa. Jos joku kysyy, miksi Theklan rakentaminen kestää niin kauan, asukkaat eivät keskeytä loputtomalta tuntuvaa rakennustyötään, mutta saattavat vastata: "Ettei tuhoutuminen alkaisi". Jos edelleen kysyy, eivätkö asukkaat pelkää työmaan päättyessä kaupunkinsa alkavan saman tien hajota ja murentua, saattaa saada vastaukseksi: "Ei ainoastaan kaupunki."
Mikä pitää kaiken koossa? Onko vain liike pysyvää?
Calvino Marco Polona syöttää lukijalle ja Kublai Kaanille uskomattoman tuntuisia tarinoita, joita Kaani jää toisinaan epäilemään. Kuuntelee vaikka ei aina usko kaikkea. Unenomaisuus esitetään todenmukaisena. Omavalintaisen yksilön ja hänen käyttämänsä kielen ja todellisuuden, faktan ja fiktion väliset rajat ovat koetuksella. Valtavan tietokirjaston ja kartaston omistajana Kublai Kaani innostuu lopulta myös itse kehittelemään viimeisillä sivuilla omaa kaupunkikuvitelmaansa, jääden Marco Polon kanssa arvioimaan sen mahdollista täydellisyyttä. Lopulta ei ole kyse vastausten antamisesta, vaan kysymysten esittämisestä.
Mitä Calvino halusi kertoa tarinoinnista? Mikä on kuvitelmien, kuvien merkitys, suhteessa vuosien päässä odottaviin lopputuloksiin? Tiedetäänkö mikä kuvan merkitys on. Mikä on tutkimuksen merkitys. Mikä on ennustamisen ja arvuuttelun merkitys. Mitä voi olla suostuttelu.
Kublai Kaani kysyi Marco Pololta "Sinä joka tutkit ympäriinsä ja näet merkit, osaat varmaan sanoa millaista tulevaisuutta kohti käyvät suotuisat tuulet," selaillessaan kaikenkattavasta kartastostaan sellaisten kaupunkien karttoja jotka uhkaavat painajaisissa ja kirouksissa. Siihen Polo toteaa muun muassa: "Elävien helvetti ei ole jotain sellaista mikä on tulossa; jos helvetti on olemassa, se on jo täällä..." Kertomus päättyy silti lopulta hyvään ja viisaaseen elämänohjeeseen, kuinka olla kärsimättä elävien helvetissä.
Saamme jopa kaksi vaihtoehtoa.
"Mitä hittoa sinä oikein touhuat siinä sen sahan kanssa? ...Heeii! Miks sä rikot sitä tuolia?"
"No kun mä yritin vaihtaa lamppua."
"Yritit vaihtaa lamppua. Ja nyt olet sahannut jalat pois jakkarasta?"
"Onhan siinä vielä parikyt senttiä jälellä sentään..."
"Siivoa nyt äkkiä noi jälkesi pois, ennenkuin pomo tulee... Miten toi homma nyt muka liittyy lampun vaihtoon?"
"Katos, tää keikku silleen, tää jakkara. Mä en voi sietää keikkuvia tuoleja. Yks jalka oli vissiin himpun verran muita lyhempi."
"Keikkui...?"
"Niin. Siinä oli jalat vähän eri mittaset, ja se rupes häiritseen mua, kun se keikku silleen snadisti."
"Hmmjoo... Tiedetään... Se on se sama ilmiö kun on melkein missä tahansa kahvilassa tai raflassa,..."
"...tai terassilla, ja valitsee melkeen minkätahansa pöydän, nii aina keikkuu. Pöytä tai tuoli. Mua häiritsee sellanen. Nyt mä ajattelin kerranki korjata asian, kun tää saha oli kumminkin tässä siivouskomerossa."
"Onhan se tietty aika neuroottista... No mutta miksi et ottanut keittiöstä sitä aaltojakkaraa?"
"Aaltojakkaraa! ...Aalto ei osannu suunnitella edes jakkaraa oikein."
"Älä ny viitti! Miten niin oikein? Sehän on hienoimpia juttuja mitä tämä säälittävä maamme on saanut koskaan aikaan. Nyt kyllä vähän perustelet."
"Aaltojakkara on lampunvaihdossa hengenvaarallinen: Se keikahtaa heti jos astut vähän sivuun, kun siinä on vain kolme jalkaa. Tosi kiikkerä. Emmä sellasta käytä. Ootko muka kokeillu koskaan?"
"On mulla niitä kotona, eikä ne keiku."
"Tä? Ei keiku?"
"Niin. Siksi kun on kolme jalkaa, ei keiku. Kaikki on mietitty. Kun on neljä, käy niin kuin sulle. Sahaa ja sahaa ja aina on yksi muita lyhyempi."
(Kuva © Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto.)
"Kaupungin suunnitteluvirasto kävi monta vääntöä sveitsiläisten arkkitehtien kanssa Katajanokan ns. designhotellin paikasta. Alkuperäisissä suunnitelmissa hotelli olisi rakennettu keskelle merenlahtea, Katajanokan edustalle. - - - Tontille pyrki aikoinaan myös hotelliketju N. Hanke kariutui siihen, että N halusi tornimaisen rakennuksen." Nyt hotelli on nousemassa Esplanadin päätteeksi.
Museovirasto ilmoitti 4.11.09 valittavansa hallinto-oikeuteen, mikäli hotelli toteutuu nykysuunnitelmien mukaan: "Silloin lähdetään siitä, onko vaikutusten arviointia tehty tarpeeksi, täyttyvätkö kaavoituksen vaatimukset riittävästi ja ovatko eri intressit oikealla tavalla suhteutettu toisiinsa..."
Kaupunkisuunnittelulautakunta päätyi torstaina 5.11.09 kokouksessaan puoltamaan hotellin rakentamisen mahdollistavaa asemakaavan muutosehdotusta. Hanketta kannattivat Kokoomus ja SDP äänin 5-3. Vastaan äänestivät Vihreät ja Vasemmistoliitto. Asia menee vielä kaupunginhallituksen ja -valtuuston päätettäväksi.
Tekstit
Kaikki kommentit
